keskiviikko 31. elokuuta 2016

Syrjintä työnhaussa

Työsuojeluhallinnon verkkopalvelussa julkaistiin 30.8. hyvin havainnollinen julkaisu syrjinnästä työnhaussa. He ovat käyttäneet tehtyjä esimerkkejä työpaikkailmoituksista, joissa on vaatimuksia kahteen erilaiseen työtehtävään. Iloitukset osoittavat hyvin, kuinka helposti sorrutaan syrjintään jo ilmoitusta laatiessa. Esimerkiksi siivoojan ei yleensä tarvitse tunnustaa mitään tiettyä uskontoa, koska se ei ole määrite työn suorittamisessa. 

Onkin hyvä muistaa, että vaatimusten tulisi olla asianmukaisia aina kyseiseen työtehtävään. Harvoin esimerkiksi ikä on tärkeä peruste jonkun työn suorittamiseen tai että jonkun kielen tulisi olla äidinkieli. Erinomaista kielitaitoa tai äidinkieltä vastaavia taitoja voidaan joissain töissä edellyttää, mutta se on eri asia kuin vaatia tiettyä kieltä äidinkieleksi. 

Jos tulee vastaan epämääräisiä työpaikkailmoituksia, niin työsuojeluhallinnon sivuilta löytyy myös ohjeet, kuinka voi ilmoittaa niistä:

Syrjintää työpaikkailmoituksissa valvotaan jatkuvasti. Jos epäilet syrjintää työpaikkailmoituksessa, voit kertoa asiasta työsuojeluviranomaiselle esimerkiksi sähköpostitse: tyosuojelu.etela[at]avi.fi.

Lue alkuperäinen juttu klikkaamalla tästä.

tiistai 30. elokuuta 2016

Yrittäjyys vaihtoehtona työttömyydelle

Satakunnan Kansa uutisoi 26.8.2016 Tuomaksesta, joka pyörittää omaa yritystä. Koska hänellä on CP-vamma oli hänelle ehdotettu eläkettä jo heti peruskoulun jälkeen. Eläkkeen huono puoli vain oli se, että silloin ei olisi saanut fysioterapiaa, mitä Tuomas tarvitsee pysyäkseen liikuntakykyisenä. Joten jatko-opiskelut kutsuivat. Työpaikkaa ei vain niin helpolla löytynyt, joten Tuomas päätyi lopulta yrittäjäksi. Alku oli hankalaa, mutta nykyään töitä on kohtalaisesti. 

Uutisesta selviää hyvin, kuinka helposti vielä yritetään patistaa ihmisiä turhaan eläkeputkeen. Kun oman alansa löytää ja tietää omat rajoitteensa, voi töitä tehdätäysipainoisesti. Toivottavasti asenteen ja ilmapiiri muuttuisivat aiempaa kannustavaksi, jotta eläkkeen tyrkyttämisen sijaan mietittäisiin aina ensiksi realistisia mahdollisuuksia päästä työelämään. Sillä me saamme enemmän työntekijöitä ja yrityksiä kuin tarkoituksellisella passivoinnilla.

Alkuperäisen artikkelin voit käydä lukemassa klikkaamalla tästä.

maanantai 29. elokuuta 2016

Aukkoja työhistoriassa

Elämässä tapahtuu muutoksia ja yllättäviä tekijöitä, jolloin ehkä tipumme syystä tai toisesta työelämästä. Syynä voi olla vaikka irtisanominen, terveydentila, opiskelu tai lapsen saanti. Kaikki tällaiset muutokset saattavat tuota odottamattomia pätkiä työuraan ja niitä ei kannata peitellä. Kun sinulla on hyvä syy aukkoon työhistoriassa, niin kannattaa valmistautua vastaamaan, jos siitä kysytään. 

Jos syynä taukoon työelämästä on syynä oma terveydentila, ei ole pakko kertoa liian yksityiskohtaisesti siitä. Ja kertoessaan tauosta kannattaa ennemmin painottaa toipumista kuin ruotia tarkkaan poissaolon syytä. Rekrytoijaa kiinnostaa kuitenkin aina enemmän, että mitä pystyt uudessä työssäsi tekemään ja kuinka motivoitunut olet työtehtävään.

Duunitorin blogissa on heinäkuussa 2016 ruodittu enemmän aukkoja työhistoriassa. Alkuperäinen juttu kannattaa käydä lukemassa klikkaamalla tästä.

perjantai 26. elokuuta 2016

Työnhaku ulkomailla

 EURES ja Jobitti ovat yhdessä luoneet verkkoryhmän, jossa voi parantaa työnhakutaitoja sekä saada lisätietoa työnhausta ulkomaille. Kurssi kestää kaksi viikkoa ja sinä aikana osallistujat voivat jakaa kokemuksiaan sekä etsiä uusia näkökulmia omaan työnhakuunsa. Kurssi järjestetään 3.-14.10.

Osallistuminen on helppoa, koska tarvtset vain:
  • Tietokoneen ja nettiyhteyden
  • Riittävän suomen kielen taidon
  • Aktiivisuutta ja avointa mieltä
Mukaan ryhmään voit ilmauttautua klikkaamalla tästä. Sivulta saat myös lisätietoa ryhmän sisällöstä.

torstai 25. elokuuta 2016

Duunipeli -tietovisa

Älypään sivuilla on julkaistu Duunipeli, jossa kysellään tietoja työönhausta ja työelämästä. Saatko kaikki oikein vai tuleeko matkan varrella yllätyksiä? Kannattaa käydä testaamassa tietoja osoitteessa http://alypaa.com/yhteisot/pelit/Duunipeli.

tiistai 23. elokuuta 2016

Mahdollisuus töihin

Rosa Meriläinen kirjoitti 16.8. kolumnissaan siitä, että suomalaisilla on eriarvoinen mahdollisuus työntekoon ja elämässä pärjäämiseen. Se tausta, mistä tulemme vaikuttaa paljon esimerkiksi kesätyön saantiin. Jos omat vanhemmat ovat työttömiä, eikä suhteilla saakaan ensimmäistä kesätyöpaikkaa, voi sillä olla pitkäaikaiset seuraamukset. Kun työkokemusta ei kerry, vaikeuttaa se työllistymistä jatkossakin. Kierre on valmis ja usein vain tuurilla sen saa katkaistua.

Kolumni herätti paljon ajatuksia ja siinä on varmasti paljon totta. Ympäristömme vaikuttaa meihin ja tarjoaa resursseja, mitä käytössä on. Ei siis kannata aina sanoa, että ei ole yrittänyt vain tarpeeksi. Moni yrittää, mutta syystä tai toisesta asiat eivät mene niin kuin piti. Työpaikan saanti ei enää ole itsestäänselvyys, kun hakijoita on paljon ja paikkoja vähän tarjolla. Kuinka sitten saada mahdollisuuksia tasavertaiseksi? Ei ole varmasti yhtä vastausta tähän, mutta ainakin tasavertainen suhtautuminen auttaisi paljon. Ei katsota toisia yltäältä alaspäin kertoen et kuinka hommat hoidetaan paremmin. Jokaisella tulisi olla mahdollisuus töihin ja sillä saralla on vielä paljon työtä.

Alkuperäinen kolumni kannattaa lukea klikkaamalla tästä.

torstai 18. elokuuta 2016

Ei myytävänä!

Vammaisfoorumi ja Kehitysvamma-alan asumisen neuvottelukunta (KVANK) tiedottavat:

Ei myytävänä! Kannanotto ihmisarvoisen elämän puolesta

torstaina 8.9. klo 14-16 Kansalaistorilla Helsingissä

Huutolaislaki ei ole enää voimassa. Miten on mahdollista, että ihmisten perusoikeudet eivät silti vieläkään toteudu tämän päivän Suomessa?

Suomi ratifioi viimein vammaisten ihmisten oikeuksia koskevan YK:n yleissopimuksen kesäkuussa 2016. Sopimus kieltää kaikenlaisen vammaisiin henkilöihin kohdistuvan syrjinnän, korostaa vammaisten ihmisten yhdenvertaisuutta ja edellyttää vammaisten ihmisten osallisuutta kaikessa päätöksenteossa. YK:n vammaissopimuksen artiklan 19 mukaan vammainen itse päättää asumisestaan eikä ole velvollinen käyttämään ennalta määrättyjä asumisjärjestelyjä. 

Samaan aikaan vammaisten ihmisten asumispalveluita kuitenkin kilpailutetaan Suomessa tavoilla, jotka eivät huomioi asukkaan tarpeita, hänen mielipiteitään tai itsenäisen elämän ja osallisuuden toteutumista. Olisiko sinusta normaalia, ettet voisi itse päättää kenen kanssa asut ja missä asut?

Espoon kaupungin järjestämä vammaisten henkilöiden asumispalveluiden kilpailutus, joka toteutettiin sähköisenä huutokauppana keväällä 2016, on yksi herättävä esimerkki siitä, miten vammaisten ihmisten oikeudet voidaan lopulta sivuuttaa kustannustehokkuuteen vedoten. 

Hankintalakia uudistetaan parhaillaan. Tuleeko huutokauppamenettelystä pian normi? Emme halua, että oma elämämme on myytävänä!

Tule sinäkin mukaan osoittamaan tukesi meidän kaikkien ihmisarvoisen elämän puolesta:

Ei myytävänä! -tapahtumaan torstaina 8.9.2016 klo 14-16 Kansalaistorille Helsinkiin!
 
Ohjelmassa kannanottoja ja tervehdyksiä alan asiantuntijoilta ja mm. europarlamentaarikko Sirpa Pietikäiseltä ja Merja Kyllöseltä. Tapahtuman musiikista vastaavat Pertti Kurikan Nimipäivät, Tumppi Varonen, Kalle Salonen ja Kalle Havumäki.

Tapahtuman järjestävät Vammaisfoorumi ja Kehitysvamma-alan asumisen neuvottelukunta (KVANK).

keskiviikko 17. elokuuta 2016

Potkua näkymiseen somettamalla!

Tämä koulutus on jo syyskuussa Helsingissä. Mukaan mahtuu vielä, joten lue lisää alta ja ilmoittaudu messiin! Koulutukseen sisältöön voi vielä ilmoittautuesa vaikuttaa ja esittää toiveita päivän sisällöstä. Erityisesti nuoret ovat tervetulleita mukaan, mutta nuorten parissa työskenteleville päivä on myös hyödyllinen. Laita siis viestiä eteenpäin päivästä sopiville tulokkaille.
 
Duunimentori-hanke ja Nuorisoyhteistyö Seitti järjestävät Potkua näkymiseen somettamalla – työnhakua ja omaa näkyvyyttä uusin keinoin -koulutuksen sosiaalisen median hyödyntämisestä työnhaussa. Koulutus järjestetään to 15.9. Invalidiliiton esteettömässä toimitalossa (os. Mannerheimintie 107, 00280 Helsinki) klo 9 – 16. Tilaisuudessa kuullaan mm. luento vloggaamisesta – paikalla kaksi vloggaajaa, lisäksi asiaa työllisyydestä ja paljon muuta!

Tilaisuus on osallistujille maksuton. Osallistuja saa materiaalit, aamukahvit pikkusuolaisella ja lounaan. Tilaisuudessa on iltaohjelmaa klo 17 – 20. Iltaohjelmassa luvassa rentoa yhdessäoloa ja tietoa bloggaamisesta. Huom! Saunatilat ovat käytössämme! Iltaohjelmaan tuleville on tarjolla pientä purtavaa. Ilmoittaudu mukaan täällä: https://www.lyyti.fi/reg_2016/Potkuanakymiseen.

HUOM! Osallistumisen voi peruuttaa viimeistään viikkoa ennen tapahtumaa! Lisätietoja tilaisuudesta saat Duunimentori-hankkeen projektisuunnittelija Kaisa Karvoselta, kaisa.karvonen[at]lihastautiliitto.fi, p. 040 350 2270 tai Seitin nuorisotyön suunnittelija Jenni Kuuselalta, jenni.kuusela[at]seittiweb.org, p. 040 738 8089.
 
 

tiistai 16. elokuuta 2016

Työnhaku pelillistyy

Helsingin Sanomat uutisoi 15.8., että työnhaku on muuttumassa. Perinteisten työnhakutapojen rinnalle ollaan kehittämässä sovelluksia, jotka toimivat pelin tavoin. Sovellusten avulla halutaan löytää ne parhaat työntekijät ja toisaalta firmat haluavat luoda itsestään parempaa kuvaa työnantajina. Sovellusten lisäksi pelillistäminen voi olla osa rekrytointiprosessia. Hakija voidaan laittaa ratkomaan kinkkisiä tehtäviä, joihin työssä voisi törmätä ja rekrytoijat arvioivat hänen kykyään ratkaista tehtävät. Pelillistäminen voi siis olla havainnollisempi keino testata soveltuvuutta kuin perinteinen haastattelu. 

Pelisovellukset työnhaussa voivat myös säästää rekrytoijien vaivaa. Tällä hetkellä rekrytointiprosessit saattavat olla pitkiä ja työläitä, jolloin niihin haaskaantuu paljon aikaa ja rahaa. Jos prosessia saadaan kevennettyä, muuttuu työllistäminen jo astetta vaivattomammaksi. Yksi tällainen kehitetty sovellus on Pockethunt mutta lisää on kehitteillä.

Alkuperäisen jutun pääset lukemaan klikkaamalla tästä.

maanantai 15. elokuuta 2016

Ensimmäiset työpaikat auttavat löytämään vahvuuksia

Yle julkaisi 10.8. artikkelin, jossa puhutaan ensimmäisten työpaikkojen merkityksestä. Työpaikka, oli se millainen hyvänsä, auttaa työnhakijaa näkemään omia vahvuuksia ja osaamistaan. Joskus se voi ilmeta niin, että tietää kesätyön olevan ala, mihin ei jatkossa halua enää. Sekin auttaa avaamaan näkemystä itselle mielekkäästä työstä. 

Harva pystyy tänä päivänä olettamaan, että voi tehdä samaa työtä seuraavat  vuosikymmenet. Valtaosa meistä tulee vaihtamaan työpaikkaa useammankin kerran ja samalla voi myös työnkuva vaihtua. Jos omat vahvuudet ovat selville, saa erilaisista töistä paljon irti, kun löytää niistä aina sen itselleen kiintoisan jutun. Ensimmäiset työpaikat auttavat siis vastaamaan kysymyksiin, että kuka olen tai mitä osaan. Niitä kysymyksiä kannattaa toden teolla miettiä, sillä työhakemuksissakin näkyy helposti kuinka motivoitunut hakija on ja täsmääkö hänen osaamisensa yrityksen vaatimuksiin.

Alkuperäisen jutun voit lukea klikkaamalla tästä.

tiistai 9. elokuuta 2016

Vastaa Ohjaamoiden verkkosivukyselyyn

"Ohjaamot ovat eripuolella Suomea tietoa, tukea ja yksilöllistä nuoriso-ohjausta tarjoavia ohjauspisteitä. Ohjaamoille on rakenteilla valtakunnalliset verkkosivut. Ohjaamojen verkkosivujen visuaalinen suunnittelu on valmis. Haluamme kerätä nuorilta käyttäjätietoa ennen varsinaista toteutusta."
Tärkeää on, että mahdollisimman moni nuori osallistuisi kyselyyn ja kertoisi mielipiteensä käytettävyydestä etukäteen. Tällä keinoin palvelu saadaan kaikkien ulottuville. Ja muutokset ovat helpompi tehdä etukäteen kuin muutella sivuston ilmestyttyä.

Osallistu siis kyselyyn elokuun aikana ja kerro mielipiteesi sivuista. Kyselyyn pääset klikkaamalla tästä.


maanantai 8. elokuuta 2016

Paralympiapäivä 11.8. Helsingissä

Paralympiapäivää vietetään osana olympialaisten kisakatsomoa 11.8. Päivän aikana on ohjelmaa tarjolla yrityksille ja muille sidosryhmille. Sen lisäksi klo 17.00-19.00 on kaikille avoin tapahtuma Hernesaaren rannassa Helsingissä. Parituntisen aikana tarjolla yleisölle on lajikokeiluja, urheilijahaastatteluita, näytöslajeja sekä olympialaisten kisakatsomo. Tapahtuma on maksuton!

Lue lisää tapahtumasta klikkaamalla tästä.

torstai 4. elokuuta 2016

Suuntana maailma

Lihastautia sairastava Sanna kertoo Iltalehden artikkelissa omista matkasuunnitelmistaan. Hän käyttää arjessa sähköpyörätuolia ja muutaman kuukauden päästä hän lähtee maailmanympärimatkalle. Hän toimii myös oppaana esteettömillä matkoilla, joten reissaaminen on hänelle tuttua. Sanna rohkaiseekin kaikkia lähtemään reissuun.

- Rohkeuden puute voi estää liikkumasta. Matkailu ei ole mahdotonta, jos matkan suunnitteluun ja tiedon hakemiseen näkee hieman enemmän vaivaa, hän sanoo. 

Lähes jokainen matkaaja kohtaa reissuilla hankaluuksia ja pyörätuolissa liikkuvalle ne voivat ilmentyä esteellisenä ympäristönä. Silloin käytännön järki ja pieni seikkailunhalu auttavat pärjäämään eikä matka hyydy heti alkuunsa. 

Artikkeli Sannan tulevasta matkasta kannattaa käydä lukemassa klikkaamalla tästä.
Sannan oman matkablogin taas löydät osoitteesta http://www.palmuasema.fi/.

tiistai 2. elokuuta 2016

Haastavat kysymykset työhaastattelussa

Työhaastatteluun kannatata aina valmistautua, sillä monet kysymykset toistuvat eri haastatteluissa. Dropboxin toimitusjohtaja kyselee työhaastattelussa aina seuraavia haastavia kysymyksiä. Niihin ei ole yhtä oikeaa vastausta, mutta toisaalta miettimättä voi olla aika hankala noihin vastata. Mitä itse vastaisit, jos kysymykset tulisivat työhaastattelussa vastaan?

1. Kuka on maailman paras siinä, mitä teet?
2. Keneltä olet saanut vaikutteita?
3. Mitä olet oppinut kuluneen vuoden aikana?
4. Jos voisit antaa neuvoja kymmenen vuotta nuoremmalle itsellesi, mitä sanoisit?
5. Mitkä ovat tärkeimpiä oppeja, jotka olet saanut?

Alkuperäisen haastattelun Drew Houstonista voi lukea The New York Times lehden sivuilta klikkaamalla tästä.

Suomennetun lyhyen artikkelin voi käydä lukemassa Taloussanomista klikkaamalla tästä.

maanantai 1. elokuuta 2016

Erota työhakemus ja CV

Kauppalehti muistuttaa, että CV ja työhakemus kannattaa kirjoittaa erilaisiksi.  CV eli ansioluettelo kertoo selkeästi ja taustat työhön. Mitä sitten työhakemuksessa kerrotaan? Siinä avainasiana tulisi olla motivaation ilmaisu. Miksi haluaa juuri hakemaansa paikkaan? Oman innokkuuden näyttäminen on olennaista sekä myös kertoa auki, että  miksi haluaa työskennellä juuri ko. organisaatiossa. Artikkelissa haastateltu rekrytointikonsultti muun muassa mainitsee seuraavat kysymykset sellaisiksi, mihin olisi hyvä vastailla omassa työhakemuksessa. 

1.Mistä innostut työssäsi?

2. Mitkä asiat saavat tai saisivat sinut lähtemään aamuisin mieluusti töihin?
 
3. Onko sinulle tärkeää tekemäsi työn yhteiskunnallinen merkitys?

4. Onko sinulle tärkeää ammatillisen kehittymisen mahdollisuus?
 
Elä siis kirjoita samaa asiaa kahteen kertaan, vaan anna CV:n täydentää työhakemusta. Työhakemuksessa tuot esiin, miksi paikka kiinnostaa ja millainen työ innostaa sinia. CV taas summaa taitosi, mitä olet aiemmin oppinut. 

Alkuperäisen jutun voit lukea klikkaamalla tästä.