perjantai 19. joulukuuta 2014

Hyvää joulua ja riemukasta vuoden vaihdetta!

Duunimentori-hanke hiljenee joulutauolle ja siksi blogipäivityksissä on myös taukoa. Hanke on joulutauolla 22.12.-6.1. eli 7.1. olemme takaisin toimistolla. Kiitoksia kaikille kuluneesta vuodesta ja uudella innolla jatketaan töitä sitten ensi vuonna!

Terveisin 
Kaisa & Jaana


torstai 18. joulukuuta 2014

Oletko bongannut tutun mainoksen?

Tämän viikon aikana televisiossa pyörii rekrytoitko reilusti –mainos. Mainosta on voinut nähdä MTV:n kanavilla Varsinais-Suomen alueella. Mainos on sama, joka pyöri jo vuonna 2013 Ylen kanavilla.  Videolla otetaan kantaa siihen, että osaamisella olisi oltava väliä työnhaussa.

Uskallatko sinä kuunnella ensin ja päättää vasta sitten? Katso video vielä Youtubesta, jos et siihen ole televisiossa törmännyt.


keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Etsitkö töitä?

Osoitteessa www.duunimentori.fi on myös työpaikkoja tarjolla. Hanke itsessään ei tarjoa eri alojen työpaikkoja, mutta sivuston kautta voivat eri tahot ilmoittaa omista avoimistaan paikoistaan maksutta. Tälläkin haavaa sivustolla on avoinna viisi paikkaa. Osa niistä on järjestöissä ja osa taas yrityksissä. Duunimentorissa ilmoitettavat paikat ovat kenen tahansa haettavissa ellei ilmoitus kerro toisin.

Mutta klikkaa katsomaan avoimia työpaikkoja osoitteeseen http://www.duunimentori.fi/tyota-tarjolla.

tiistai 16. joulukuuta 2014

Kelan matkakorvausten omavastuu nousee – taksimatkoihin kaksi omavastuuta




1.1.2015 alkaen Kelan korvaamien matkojen omavastuu yhteen suuntaan tehdyltä matkalta on 16 euroa. Kun taksimatka tilataan alueellisista tilausvälityskeskuksista, asiakas maksaa matkastaan vain tämän omavastuun.

Eduskunta on hyväksynyt lakiesityksen, joka tuo muutoksia Kelan maksamiin matkakorvauksiin.

Ensi vuoden alusta matkakorvausten omavastuu yhteen suuntaan tehdyltä matkalta nousee 14,25 eurosta 16 euroon. Matkojen vuotuinen omavastuuosuus (ns. matkakatto) nousee vastaavasti 242,25 eurosta 272 euroon.

Taksimatkoihin 1.1.2015 alkaen kaksi omavastuuta
Jos asiakkaalla on oikeus Kelan korvaamaan taksimatkaan, taksi on tilattava aina alueellisesti keskitetystä tilausnumerosta. Tällöin asiakas saa matkakorvauksen heti taksissa ja maksaa matkastaan vain 16 euron omavastuuosuuden. Jokaisen sairaanhoitopiirin alueella on oma tilausnumeronsa, josta matkat tilataan.

Keskitetystä tilausnumerosta tilatusta matkasta maksetut omavastuuosuudet tulevat mukaan matkakattokertymään.  Kun matkakatto on täyttynyt, Kela lähettää asiakkaalle vuosiomavastuukortin (SV191).  Jos asiakkaalla on oikeus taksimatkaan, häneltä ei tämän jälkeen peritä omavastuuosuutta, jos matka on tilattu keskitetystä tilausnumerosta.

Muualta kuin keskitetystä tilausnumerosta tilatusta matkasta asiakas maksaa kaksinkertaisen omavastuun, eli 32 euroa yhdensuuntaiselta matkalta. Tällöin asiakas maksaa koko matkan hinnan kuljettajalle, ennen kuin hän voi hakea korvausta Kelasta. 32 euron omavastuuosuus ei kerrytä matkakattoa. Tämä omavastuu peritään asiakkaalta aina, vaikka matkakatto olisi täyttynyt muiden, esimerkiksi keskitetystä tilausnumerosta tilattujen tai omalla autolla tehtyjen matkojen omavastuuosuuksista.

Oikeus tuttuun taksiin vain tietyissä tapauksissa
Asiakkaan matkatilaus välitetään asiakasta lähinnä olevalle taksille. Tästä syystä asiakas ei voi valita keskitetyssä tilausmenettelyssä tiettyä kuljettajaa. Yleensä matka välitetään kuitenkin aina oman kunnan autoilijalle. 

Kelan vaikeavammaisten lääkinnällistä kuntoutusta saavilla asiakkailla ja aiemmin sitä saaneilla 65 vuotta täyttäneillä henkilöillä on kuitenkin oikeus käyttää tuttua taksinkuljettajaa, ns. vakiotaksia. Vakiotaksia voivat käyttää myös yksin matkustustavat alle 16-vuotiaat lapset ja vaikeasti sairaat lapset. Vakiotaksien asiakkaat tilaavat matkan suoraan valitsemaltaan kuljettajalta.

Kotikunnan taksipyyntö
Jos asiakas haluaa sairaalan paluumatkalle oman kunnan auton, tämä toive tulee esittää matkatilauksen yhteydessä. Tällöin matkatilaus välitetään asiakkaan kotikuntaan. Jos kuitenkin samaan suuntaan on jo olemassa valmis reitti, yhdistellään asiakkaan matka tähän reittiin eikä asiakkaan toivetta voida toteuttaa.

Taksimatkaa varten tarvitaan todistus
Kela korvaa sairauden tai raskauden vuoksi tehdyt matkat terveydenhuoltoon sekä matkat Kelan järjestämään kuntoutukseen. Korvausta maksetaan ensisijaisesti julkisten kulkuvälineiden kustannusten mukaisesti. Taksin käyttö korvataan silloin, kun terveydenhuolto määrittää asiakkaalle oikeuden taksimatkaan todistuksella SV 67,Todistus matkakorvausta varten. Asiakas säilyttää ns. kertatodistuksen itsellään 6 kk:n ajan, koska Kela voi tarvittaessa pyytää sitä häneltä jälkikäteen. Pitkäaikainen todistus taksin käytöstä tulee toimittaa Kelan toimistoon.

Matka korvataan taksilla tehtynä myös silloin, jos julkisia kulkuyhteyksiä ei ole käytettävissä ja matkustusaika tulee asiakkaalle kohtuuttoman pitkäksi. Tällöin korvataan taksilla se osa matkasta, jossa ei ole joukkoliikennettä käytettävissä.

Yhdistely säästää kustannuksia
Taksimatkat tilataan keskitetysti, jotta taksikeskus voi yhdistellä samaan paikkaan matkustavien asiakkaiden matkoja. Matkojen yhdistely hillitsee tehokkaasti kasvavia kustannuksia varsinkin alueilla, joilla välimatkat ovat pitkiä. Vuonna 2013 matkojen yhdistelyllä säästettiin noin 10 miljoonaa euroa, vaikka järjestelmä oli käytössä vasta osassa maata.

Kela korvasi vuonna 2013, 5,9 miljoonaa matkaa 706 000 asiakkaalle. Matkakorvauksia maksettiin n. 294 milj. euroa. Taksimatkojen korvauksien saajia oli noin 430 000,  ja korvaukset taksimatkoista olivat noin 170 miljoonaa euroa.


Kelan korvaamien taksimatkojen alueelliset tilausnumerot

• Etelä-Pohjanmaa                0100 860 01                       
• Etelä- ja Itä-Savo                0601 10003
• Etelä-Karjala                       0200 60 123
• Helsinki ja Uusimaa            0100 84 000 (suomi) 0100 84 001 (ruotsi)
• Kainuu                                0600 398 008
• Kanta-Häme                      (03) 106 25 300
• Keski-Pohjanmaa               0100 85 444 (suomi) 0100 86 444 (ruotsi)
• Keski-Suomi                       0100 876 50
• Kymenlaakso                     0100 84 299
• Lappi ja Länsi-Pohja           0200 99 000
• Pirkanmaa                          0100 84 488
• Pohjois-Karjala                   0200 200 55
• Pohjois-Pohjanmaa            0100 865 00
• Pohjois-Savo                      0200 200 50
• Päijät-Häme                       0601 100 60
•  Satakunta                           0600 309 666
•  Vaasa                                 0600 399 411
•  Varsinais-Suomi                 (02) 106 00 60 (suomi) (02) 106 06 00 (ruotsi)


Valtakirjamenettely edelleen käytössä joukkoliikenneluvallisilla autoilla

Valtakirjamenettelyä sovelletaan edelleen joukkoliikenneluvallisilla autoilla tehtyihin matkoihin. Kun samassa kuljetuksessa on yli 5 matkustajaa tai asiakas matkustaa koko matkan pyörätuolissa tai tarvitsee paarikuljetusta, hän maksaa matkasta ainoastaan omavastuuosuuden. 


Lisätietoja asiakkaille
Kelan palvelunumero sairausasioissa 020 692 204 arkisin klo 8–18


keskiviikko 10. joulukuuta 2014

LinkedIn apuna työnhaussa

Yksi työnhakuun erikoistuneista sovelluksista sosiaalisessa mediassa on LinkedIn. Sinne voivat kirjautua sekä työnhakijat että työnantajat, joten palvelu sopii sekä työpaikkojen että työnhakijoiden etsimiseen. LinkedInissä verkostoidutaan tuttujen ja tuntemattomien kanssa tarkoituksena parantaa omaa näkyvyyttä ja se toimii mainosti sähköisenä ansioluettelona, jonne voi kirjata oman osaamisensa monipuolisesti. 

Otettaessa LinkedIniä käyttöön, on hyvä miettiä, mitä hakee profiilillaan. Etsiikö töitä tietyltä alalta vai laajemmalla skaalalla. Aina kannattaakin korostaa sen alan osaamista, minne hakee. Jos koulutus on toiselle alalle, mutta työkokemus on kouluttanut töihin, joihin haluaa, kannattaa  silloin korostaa enemmän työkokemuksen merkitystä oman osaamisen kartuttamisessa.

Uudet kujeet -blogissa on listattu erilaisia vinkkejä Linkedinin käyttöön. Monia hyviä asioita, jotka toimivat muistisääntöjä, kun lähdet profiiliasi kehittämään. Nuo vinkit ja vihjeet löydät täältä.

perjantai 5. joulukuuta 2014

Työttömyystuella voi opiskella

Jos aiemmista opinnoistasi on jo aikaa ja olet yli 25-vuotias, on sinulla mahdollisuus opiskella työttömyyskorvauksella. Opiskelun tulee kuitenkin olla työllisyyttä tukevaa, jotta se voidaan hyväksyä. Jos olet työtön tai työttömyysuhan alla ja uudelleenkouluttautuminen kiinnostaa, kannattaa ottaa yhteyttä omaan TE-toimistoosi. Tee tämä jo ennen kuin otat opiskelupaikan vastaan! Työttymyystuella tuetaan vain päätoimista opiskelua, joten opintopisteitä tulisi kertya vähintään viisi opintopistettä tukikuukautta kohden. Tukea opiskeluun saat enintaan 24 kuukautta aina opintokokonaisuutta kohden. 

Muistathan, että jos irtisanoudut työstäsi opiskellaksesi, et ole oikeutettu saamaan silloin tukea!

Lisätietoja opiskelusta löydät TE-toimiston sivulta.

torstai 4. joulukuuta 2014

Hienoa Suomi!

Eilen saatiin lukea hyviä uutisia siitä, että YK:n vammaissopimus aiotaan lopulta ratifioida Suomessa. Uutisointi oli ajoitettu hyvin, sillä eilen vietettiin kansainvälistä vammaisten päivää. Sopimuksessa korostetaan, että vammaisilla on yhtäläiset ihmisoikeudet muiden kanssa ja että kaikki voivat yhdenvertaisesti osallistua yhteiskunnan toimintaan.

Voit lukea lisää täältä.

tiistai 2. joulukuuta 2014

Tunnetko kuntasi kustannusrakenteen?

Tiedätkö paljonko kuntasi käyttää kuntapalveluihin nettona tai per asukas? Suomen Kuntaliitto tarjoaa faktatietoa, josta näkee hyvin, minkä verran kuntasi käyttää varoja eri palveluihin, kuten sosiali- ja terveystoimiin, perusopetukseen tai kirjastotoimeen. Palvelussa on Suomen eri kunnat, joten siinä on helppo vertailla omaa kuntaansa muihin. 

palvelun löydät klikkaamalla tästä.

Huom!
"Kustannusrakenne-sovellus on suunniteltu toimimaan uusissa päätelaitteissa, mistä johtuen sovelluksen toiminnassa on ongelmia käytettäessä Internet Explorer -selaimen vanhoja versioita. Mikäli et saa palvelua toimimaan Internet Explorer -selaimellasi, suosittelemme lataaman käyttöön Firefox tai Google Chrome selaimen."

maanantai 1. joulukuuta 2014

Nuorten hyvinvointikertomus tuo esiin tietoa helsinkiläisistä nuorista

Helsingissä nuorten hyvinvointikertomus kirjaa ylös tietoa 15-29 –vuotiaista nuorista. Tietoa käytetään sitten nuorten palvelujen kehittämiseen. Hyvinvointikertomus on tehnyt verkkosivuston, jossa on monipuolisesti tietoa. Siellä on tarinoita ja videoita nuorten arjesta ja elämästä, mutta myös tutkimustietoa. Blogista taas on kirjoituksia nuorten arjesta heitä koskettavista teemoista.

Hyvinvointikertomus on myös tehnyt videoita, joissa nuoret kertovat elämästään. Esimerkiksi yhdessä videossa. Yksi videoista kertoo muun muassa Angelasta ja hänen Paikka auki -hankkeen myötä saamastaan työstä. Angela kertoo myös tulevaisuudenhaaveistaan ja alasta, jolle haluaisi kouluttautua.

Angelan videon voit katsoa Vimeosta klikkaamalla tästä.
Angelan kertomuksen voit muuten lukea täältä.
Omaa kokemustietoa sivustolla on jakanut myös Markus, joka on yksi Duunimentorin videoilla esiintyvistä nuorista. Markuksesta kertovan kirjoituksen voit lukea täältä.

Nuorten hyvinvointikertomuksen etusivu löytyy osoitteesta http://www.nuortenhyvinvointikertomus.fi/.